Te Araroa päivä 42 скачать в хорошем качестве

Te Araroa päivä 42

Päivä 42, 17.1.2025, 6km/2h 30min Tänään(kin) oli melko toimelias päivä. Heräilin viiden aikaan, taas vahingossa ja kuuden jälkeen mulla oli jo vaatteet pyykkikoneessa. Pakkailin repun ja luovutin ihanan huoneeni, sitten lähdin bivouac outdoor-kauppaan etsimään muutamaa asiaa mitä kaipasin. Matkaa oli viisi kilometriä, eikä todellakaan kiinnostanut kävellä ylimääräistä. Kaupungilla oli onneksi joka paikassa sähköskuutteja, joten nappasin sellaisen ja huristelin sillä kaupalle oikein näppärästi. Kävin kaupungilla myös syömässä aivan ihanan pepperonipizzan, missä oli parmesania ja hunajaa 😋 Bussi takaisin Arthur's passiin lähti vasta kahdelta ja matka kesti pari tuntia. Melkein koko matkan mietin missä jäisin bussista pois, jatkaisinko siitä mihin eilen jäin ja kävelisin Goat pass-solan läpi, vai ajaisinko bussilla Arthur's passin pohjoispuolelle. Sieltä pääsisi myös polulle ja siten välttäisin Goat passin. Goat pass on todella jyrkkäreunainen laakso/sola/kanjoni, missä olisi tiedossa vaikeakulkuista etenemistä pahamaineisessa Deception joessa. Sen ja lukuisten pikkupurojen vesi nousee sateella nopeasti ja silloin paikka on hengenvaarallinen. Toisaalta se on kuulemma myös uskomattoman upea paikka! Katsoin ehkä sata kertaa sääennusteet ja tähyilin bussista vuorille. Sääennuste sanoi tälle ja huomisillalle mahdollisesti sadekuuroja, jotka voisivat huonolla tuurilla olla myös rankkasateita. Vuorilla näkyikin jo pilviä kerääntyneen. Nämä faktat mielessäni tiesin kyllä, että ainoa järkevä vaihtoehto olisi skipata Goat pass, mutta päätös oli silti vaikea. Olisin niin mielelläni halunnut nähdä paikan ja kulkea sieltä 🥹 Huristelin kuitenkin kiltisti Arthur's passin pohjoispuolelle, josta pääsi kätevästi siltaa pitkin takaisin polulle. Nämä laaksot/kanjonit täällä on kyllä ihan uskomattoman jyrkkiä! Melkein henkeä salpasi jo tulla edes bussilla alas Arthur's passista 🙈 Sillasta oli iloa hetkeksi, mutta pian löysin itseni taas kahlaamasta joessa. Polku kulki niin vaikeassa metsässä Otira-joen vieressä, että totesin helpommaksi kävellä kivisellä jokipenkalla ja kahlailla joessa aina kun penkka toiselta puolelta hävisi tai nousi pystysuoraan kohti metsää. Virtaus oli onneksi melko lempeää. Pienen jokiosuuden jälkeen löysin taas virallisen reitin ja nyt se olikin jo paljon parempi. Kävelin hetken ihan mielettömässä satumetsässä, missä vihreäksi sammaloituneet puujättiläiset näyttivät kurottelevan kuka minnekin. Kello alkoi olla jo vaikka mitä, joten nappasin seuraavasta joesta vettä leiritarpeiksi ja heti joen jälkeen löysinkin tasaisen kohdan metsästä teltalleni. Söin nopeasti iltapalaksi kahvilasta ostamani muffinsin ja simahdin. Pitkä päivä.